sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Tukka tötterölle!

Ajattelin jakaa muutaman tipsin helppoihin pikkujoulu kampauksiin.
Tällaiseen perussuomalaiseen liuhake-tukkaan saa loihdittua kummasti muhkeutta huolellisella pohjustuksella ja parilla apuvälineellä.

Kampaus lähtee aina pohjustuksesta. Lämpörullat on hyvä valinta pohjan tekoon, näin saadaan hiukseen kuohkeutta ja rakennetta jolloin niistä on helpompi muodostaa kampaus. Lämpörullien alle käytän TIGIn Totally Beachin muotoilusuihketta, joka antaa rakennetta ja voluumia, muttei kuitenkaan sido hiusta liikaa vielä tässä vaiheessa kampauksen tekoa. Huoleton rullaus ja reilu vaikutusaika-siitä se alkaa.



Rullien poiston jälkeen hiukset kammataan kevyesti läpi ja jaotellaan osiin kampauksesta riippuen. Perjantaiseen pikkujoulukampaukseeni jaoin hiukset kahteen osaan: ylös ja alas, jakauksen jäädessä kaarevasti korvien tasolle .Laitoin kaikki taitoni peliin ja piirsin paintilla teille kuvan helpottamaan ymmärtämistä. Kuva myös todentaa hiusteni todellisen paksuuden, olkaa hyvät ;)





 Aloitin alemmasta osiosta: Kampasin hiukset ponnarille ja kiinnitin valkin ponnarin tyveen. (Jos ei ole valkkia niin kunnon tupeeraus tai tyviraudalla kreppaus toimii myös hyvin..)
Tämän jälkeen kampasin ponnarilla olevat hiukset valkin ympärille mahdollisimman tasaisesti ja kiinnitin pinneillä. Päälle suihkutin hiuskiinnettä. Näin alaosiosta muodostui nuttura.
Sitten tupeerasin ylemmän osion tyven, jotta sain kampaukseen muotoa, kampasin osion alas ja kiinnitin sulavasti alempaan osioon, eli nutturaan.
Viimeistelin kampausta painelemalla ja nostelemalla tarvittavista kohdista piikkikampaa ja muotoilusuihketta apuna käyttäen. Loppusilauksena lisäsin kampaukseen hiuskorun.
Tässä kuvia lopputuloksesta:





Kampausta itselle tehdessä ihan ehdoton apuväline on peili, jolla näkee kampauksen joka suunnasta. Esim. vessan peilikaapin ovet toimii tosi hyvin!
Eikä pidä olla liian kriittinen jos kampaus on vähän sinne tai tänne kallellaan, se on sentään itse tehty :)

Pikkujouluissahan voi myös vähän repäistä. Jos juhlien luonne antaa myöten niin kampaukseen voi upottaa mitä tahansa hauskaa, kuten jouluvalot tai pieniä joulupalloja :D




Rauhalliset illanjatkot kaikille! :)

-Ata