tiistai 29. tammikuuta 2013

Saippua-asioita ja ARVONTAA!

Palasaippuoita ei nykyisin juuri enää lavuaarien reunoilla näy. Markettien tylsät, pistävän tuoksuiset saippuat eivät kyllä hyllyssä houkuttele ja ajatuskin niiden käyttämisestä saa rystyset halkeilemaan. Sen sijaan nestesaippuahyllyt pursuavat toinen toisistaan houkuttelevampia puteleita. En siis yhtään ihmettele, että palasaippuoita ei sitten kodeissa näy.

Tosiasia kuitenkin on, että palasaippuat ovat HUOMATTAVASTI riittoisampia kuin nestesaippuat ja näin ollen siis taloudellisempi vaihtoehto esim lapsiperheelle. Lisäksi niiden käyttö säästää luontoa, ne kun ei jätä jätettä jälkeensä.
Saippuapala voi olla samaan aikaan kaunis, hyvän tuoksuinen ja kosteuttava, kun sen vaan ostaa oikeasta paikasta, kuten Lushista!

Muutamasta saippuapalasesta saa kivan ja kauniin asetelman lavuaarin reunalle, sekä huippuhyvän tuoksun vessaan tai kylppäriin! Paloja voi käyttää sellaisenaan tai raastaa lastuja pieneen astiaan, josta jokainen voi kuivin käsin napata lastun-pari, joilla sitten veden kanssa  pesee kädet. Saippualastut on mukavia esim vieraiden käytössä sekä lasten, joilta saippua meinaa aina liukastella pois käsien välistä.



Listasin omia suosikkisaippuoitani ja koitan myös selventää miksi juuri nämä saippuat ovat mielestäni parhaita:

1.HONEY I WASHED THE KIDS-saippuan tuoksu on syötävän hyvä! Pala tuoksuu niin hunajaiselle toffeelle, että sitä ihan oikeasti haluaisi haukata. Myös joihinkin paloihin mukaan leikattu hunajakenno-siivu tekee siitä hauskan ja entistä herkullisemman näköisen. Tätä saippuaa voi hyvin käyttää lasten suihkusaippuana, koska se jättää ihon tosi pehmeäksi.
Samainen tuoksu löytyy myös It`s raining men-suihkusaippuasta.


2.NORTH POLE. Tämä palanen on uusin tuttavuus ja nyt muuten myös tarjouksessa, www.lush.fi. Makean piparmintun tuoksuinen pala on ihanan raikas lisä saippuavalikoimaan. Täydellinen talvisaippua ja paras valinta hikijumpan jälkeiseen suihkuun!


3. ROCK STAR. Tämä pinkki saippua tuoksuu ihan vadelmakarkille ja on ihana kaveri myös suihkussa, koska se vaahtoaa tosi pehmeästi ja jättää iholle ihanan tuoksun pitkäksi aikaa!
Itse käytän eniten juuri tätä saippuaa (ja siltä tuo palanen näyttääkin).  Saippua, johon myös <3-ystäväni Ansku ihastui heti kuivan ihonsa kanssa :)
Saippua kuin vadelmasmoothie!


4. SEXY PEEL-saippua on niin pirteän sitruksinen, että sitä kannattaa käyttää aamuisin.
Tuo mieleen kesän ja auringon ja terassin ja raikkaat drinkit ja ja ja. Saippuassa on reilusti sitruunaa, mutta omaan nenääni se tuoksuu enemmän appelsiinille. Pala on myös kuoriva, joten se on hyvä valinta myös suihkuun. Ehdoton piristys!


5. SULTANA OF SOAP. Tämä saippua on myös yksi kestosuosikki, joka on jättänyt tuoksunsa meidän kylppäriin ehkä ikuisiksi ajoiksi. Myös äitini ehdoton lemppari. Ehdottomasti pehmein vaahto, joka jättää ihon SUPERpehmeäksi. Tuoksuu pehmeän puhtaalle. Leivoksen näköinen pala, jossa on runsaasti marjoja kuten mustaherukkaa ja karpaloita. Nimensä veroinen saippua!


6. THE GODMOTHER. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä saippua joka tuoksuu hattarakojulle.
Sama tuoksu mm.Snow Fairy-suihkugeelissä sekä Bubblegum-huulikuorinnassa. Eipä siis yllätys, että tämä on jokaisen pienen,-ja isonkin tytön lempparisaippua. Saippua vaativimpaan makeannälkään!

                                                           
                                                                        Herkkukasa!

Siinä oma top-kutoseni. Täältä voit käydä tutustumassa LUSHin taivaalliseen saippuavalikoimaan:
http://www.lush.fi/tuotteet/saippuat

Itselläni seuraavaksi hankinnassa ainaskin uusi WILLOW SOAP, MR PUNCH sekä PORRIDGE, nam!




Minkä LUSHin saippuan sinä haluaisit lavuaarisi reunalle? Kerro se kommenttiboksiin ja jätä nimimerkki+s-postiosoitteesi. Arvon helmikuun viimeisenä päivänä kahdelle onnekkaalle saippuat LUSHin valikoimista. Onnea peliin ja mukavaa viikonjatkoa kaikille! :))

-Ata

torstai 24. tammikuuta 2013

Päiväni piristykset

Tämä aamu oli jotenkin nahkea, eikä sängystä nouseminen houkutellut sitten yhtään.
No, olihan se silti tehtävä...hoaaaaah!
Viikonloppuna ystäviltä saatu kukkakimppu ja kirkkaalta taivaalta paistava aurinko sai kuitenkin mielen kohoamaan jo aamupalapöydässä.
Nyt kun katselen kulunutta päivää taaksepäin niin sehän olikin ihan ihana, takkuisesta aamusta huolimatta. Mitään erityisen kivaa ei tapahtunut, mutta monesta pienestä asiasta nautin ihan täysillä!

Painele siis ulos aurinkoon, osta kimppu kukkia (tulppaaneita saa nyt joka paikasta edukkaasti!!), nuku päikkärit jos nukuttaa, leivo jotain hyvää ja lämmitä vaikka sauna. Siinä se :)


                                                             Mun hyvä päivä:
Kimppu ystäviltä

Ulkoilua auringossa

Jalkakylvyn valkkausta saunaan ala LUSH

No pullaa!

Pullalle kaveri

Uudet lakat, suunnittelijana Aino

Takkatuli

Takka hiipuu ja niin teen kohta minäkin.

Kivaa olemista kaikille! :)

-Ata

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ilmiömäinen kasvihuoneilmiö!

Nyt on löytynyt paikka josta löytyy kaikkea. Siis ihan kaikkea! Tai jos ei löydy niin sitä ei tarvita!
Nimittäin elämystavaratalo Kasvihuoneilmiö Nummi-Pusulassa..
Olin kuullut paikasta aiemmin ja perjantaina lähdettiin sitten koko remmillä käymään paikan päällä.

Kyllä oli pulju täynnä tavaraa. Seinästä seinään ja lattiasta kattoon asti tavaraa.
Armeijan kamppeista vaatteisiin ja koristeista huonekaluihin sekä kaikkea siltä väliltä.
Oli uutta, vanhaa ja uusvanhaa, värikästä ja väritöntä, puista, lasista ja takorautaista.
Sieltä löytyi myös viihtyisä lounasravintola/kahvila sekä lasten suosikki; pehmoleluista tehty peuhumeri!

Parempi kun latasen nyt pitkän liudan kuvia tiskiin, ne puhukoot puolestaan...




























Suosittelen kyllä piipahtamista ko. paikassa jos koskaan ikinä tulee asiaa Lohjan liepeille...

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!! :)

-Ata

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

LUSHia ja pari muuta

Olin torstaina LUSHin citycenterin liikeessä kymmenelle kutsuvieraalle järjestetyssä
"Viiden tähden hemmotteluillassa".
Ja kyllä, ilta oli juurikin sitä mitä luvattiin.
Meitä hemmoteltiin jalka-ja käsihoidoilla, saatiin omakohtaista opastusta ihonhoitoon ja päästiin ihan omin kätösin tekemään tuorekasvonaamiota, joka jaettiin sitten meille mukaan kotiinviemisiksi. Muitakin näytteitä hyppäsi pussiin kiitettävästi :)

Kyse on siis konseptista, jonka LUSH on rantauttamassa Suomeen lähiaikoina. (jossain päin maailman Lusheja se on jo käytössä.) 
Elikkäs rajatulle asiakasryhmälle järjestetään hemmottelu-ilta, jossa pääsee läheltä tutustumaan tuotteisiin, kokeilemaan ja tekemään jotain itse, sekä saamaan henkilökohtaista opastusta ihonhoitoon ja oikeanlaisten tuotteiden valintaan omien tarpeiden mukaisesti.

Mun mielestä tosi toimiva juttu esim naisteiltaan, polttareihin, tyhy-päivään jne!
Ihanimmat mahdolliset tuotteet ja Lushin mahtava henkilökunta tarjoavat kyllä parasta mahdollista hemmottelua kaikille aisteille! Suosittelen lämpimästi!

Tässäpä kuvamateriaalia alkaen kasvonaamion leipomisesta:






Muitakin HERKKUJA:














Ja heti illalla piti tietysti kokeilla itse tehtyä naamiota, kyllä oli hyvä! :)


Viikonloppu meni tietenkin uusia tuotteita kokeillessa :) Vähän tuli onneksi myös urheiltua ja tänään sain kunnian laittaa erään ihanan 7-vee tytön synttärikampauksen jonka jälkeen pääsin itse juhlimaan söpösen kummipoitsun ykkösiä :))


Illan päälle sipaisin huoltamattomille kynsille tummaa lakkaa ja mikrohelmiä, jos niillä vielä viikko tekohengiteltäis. Tosi hauskoja muuten nää kynsilakka-joulukalenterista tulleet, lakan päälle ripoteltvat helmet!








Nyt sohvalle röhnöttämään ja kohti uutta viikkoa!  <3

-Ata