Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. lokakuuta 2012

Maalla ja sen alla

Käytiin tänään koko perheen voimin retkellä tuossa meidän kylällä. Hautuumalla hörpättiin kahvit.

Rakastan hautuumaita. Voin hyvin viettää tuntikausia kävellen ympäriinsä katsellen hautoja ja miettien niissä lepäävien henkilöiden tarinoita. Hautuumaalla kulkiessani mietin usein myös menehtyneitä sukulaisiani ja tuttuja. Näkevätköhän he meidät täällä? Nähdäänkö me vielä joskus?
Tunnelma hautuumailla on aina jotenkin niin voimakas, rauhallisen voimakas. Vaikea selittää, mutta se herättää aina voimakkaita tunteita, huolimatta siitä lepääkö kyseisessä maassa omaisia vai ei.
Sieltä lähtiessäni muistan myös aina olla kiitollinen siitä että olen rakkaideni kanssa vielä mullan täällä puolen.
Lukuunottamatta kevään loskakelejä, hautuumaalla on aina mielestäni tosi kaunista.
Kesällä nurmi ja puut vihertävät, haudat on värikkäiden kukkasten peitossa ja perhoset lentelevät kilpaa. (väitän että hautuumailla on enemmän perhosia kuin missään muualla).
Syksyllä ruskan värit värjäävät maan keltaisen, punaisen ja ruskean sävyillä ja haudat siistitään talvikuntoon kanervoilla.
Talvella lumivalkoiset haudat ja kynttilämeri ovat ehkä yksi kauneimmista asioista maailmassa. Surullisimmista, mutta kauneimmista.

Pidän myös kirkoista, etenkin vanhoista kivikirkoista ja olen todella onnellinen että meidän pikkukylän keskellä tönöttää mahtava vanha kivikirkko jonka vanhimmat osat on peräisin 1200-luvulta!!! Vink!: http://www.inkoonseurakunta.fi/index.php?sivu=77

Ihana kirkkomme!
 Kalle



 K&P
Aino ja Kalle "vakkarihaudallamme"

 1700-luvun hauta



 Hautakivet kertovat...
Eräällä 1800-luvun haudalla oleva vanha penkki. Upea!

Nyt on takka tulilla, glögimuki kädessä ja uusi kirja odottaa korkkaamistaan.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!
-Ata

tiistai 2. lokakuuta 2012

Omenaista oleilua



Olen ollut viikon nettipimennossa koneen rikkoutumisen vuoksi ja ompas taas ihana päästä naputtelemaan!
Isäni, hänen vaimonsa ja koiransa sekä ihunainen tätini ajelivat meille viikonloppuna keski-suomesta. Kävimme lauantaina Westerby Gårdissa lähiruokamarkkinoilla josta koriin tarttui kaikenlaisia herkkuja kuten peura-sieni makkaraa ja muita lihatuotteita, käsintehtyjä suklaita, perunoita, maissia jne. Paikan päälle mentiin vesitaksilla joka oli tietenkin lapsista tosi hauskaa.


 Kalle nautiskeli matkasta!
 Ja Aino auringosta!



Viimeiset pari päivää olen pyhittänyt omenoille. Sain taas ison satsin omenoita ja yritän nyt niitä käyttää joka tavalla. Tein aikaisemmin jo ison satsin hilloa joten nyt keksin jotain muuta.
Olen tehnyt muutaman omenapiiraan foliovuokiin pakkaseen ja eilen illalla natusteltiin omena-kaurapaistosta ja vaniljakastiketta. Pakastin omenaa myös kuutioina talven leivonnaisiin ja kuivatin omenalastuja naposteltavaksi. Kuivatut omenalastut on tosi hyviä ja meillä ne tekee kauppansa niin hyvin että osa menee purkeissa jemmaan yläkaappiin. Lisäksi ne on tosi helppoja valmistaa. Parhaimmat tulee hapahkoista omenoista.
Ota vain omenoista kuoret ja kodat pois ja viipaloi rinkuloiksi. Sen jälkeen päälle ripaus kanelia ja sokeria ja koko komeus lämmitetyn takan päälle kuivumaan. Jos ei ole takkaa niin saman voi tehdä laittamalla omenat uuniin n.50 asteeseen yöksi tai tehokkaimmin hoitaa homman hyötykasvikuivurilla. Tekee ne miten vain niin koko talo tuoksuu mielettömän ihanalle ja pitkään. Valmiit rinkulat voi laittaa nipuissa pellavalankaan ja ripustaa esille tai laittaa kauniisiin lasipurkkeihin ja viedä vaikka joulun alla tuliaisiksi.



Pieni lautanen lastuja menossa takan päälle. Näitä kyllä kannattaa tehdä kerralla ainakin pellillinen!


Tänään oli tosi ihana ja aurinkoinen päivä joten tietenkin tää poppoo suuntasi taas metsään. Keiteltiin kahvit ja tekaisin pikaisesti maailman nopeimpia omenapiiraita mukaan. Pakkasesta muutama voitaikinalevy joihin päälle omenakuutioita, sokeria ja kanelia. Uunissa 15min ja valmis!






Illan suunnitelmat onkin sitten seuraavat: takka, sauna ja LUSHia.
Näihin omenaisiin tunnelmiin olisi ehdottomasti sopinut kylpy toffeisen uuniomenan tuoksuisen Fizzbanger-kylpypallon kanssa. Mutta tietenkään meillä ei sitä just nyt ollut, hö!


No, Kalle valitsi illan kylpyyn Geo phyzz-kylpypallon joka sopiikin nyt ihan hyvin, koska lapset on vähän nuhaisia. Pallo nimittäin helpottaa tukkoista oloa. Se on muutenkin tosi monikäyttöinen, ehkä parempi että taas nappaan lushin sivuilta kuvauksen tähän:

"Tämä kylpypallo tuoksuu ihanan sypressiselle. Se on täynnä mineraalipitoista, vulkaanista suolaa ja virkistäviä eteerisiä öljyjä. Laita pallo puoliksi ja valmista hoitava jalkakylpy tai pudota pallo kylpyammeeseen kun kaipaat hoitavaa kylpyä. Alkava flunssa nujertuu ihanan havuiseen tuoksuun - saat samalla höyryhengitystä - ja jos paastoat tai olet muuten puhdistamassa elimistöäsi, tämä kylpypallo sopii kuin nakutettu."

Itselläni on taas saunanaamion aika. Iho kaipaa uudistusta! Glorious Mud -saunanaamiota olenkin jo jossain aikaisemmassa tekstissäni ylistänyt, se vaan on niin ihana, niin LUSH!



Illanjatkoja vaan kaikille!! :)

-Ata

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Syksyllä kerran

Jokohan nämä sieni-bloggaukset sais riittää? No tämän kerran jos vielä höyryän...
Viikonloppuna tuli arvatenkin taas myyryttyä metsässä. Olinkin jo kerinnyt ajatella, että mättäillä lojuvat viimeiset mustikat ovat jo ihan vetisiä ja mauttomia, mutta väärässäpä olin! Tosi hyviä ja mehukkaita ovat vielä-ja julmetun suuria. Pakkaseen en niitä tosin enää noukkinut, mutta roppakaupalla niitä naposteltiin.
Puolukatkin ovat jo kypsyneet, mutta niitäkään en kerännyt. Odotan nimittäin ensi viikonloppua ja keski-suomen papan kyläilyä. Lupasi nimittäin tuoda puolukoita tuliaisiksi ja papan keräämät on vaan niin paljon parempia :)
Marjat jäi siis poimimatta ja yllättäen keskityin taas sieniin. Ja tulihan niitä taas. Mutta tuli muutakin, nimittäin tuoksuja, värejä ja ääniä joita saa aistia vain näin syksyisin. Ei voi olla mitään niin terapeuttista kun kävellä syksyisessä metsässä ja vain haistella ja maistella ja välillä pysähtyä ihmettelemään kaikkia värejä ja öttiäisiä ja mönkiäisiä. Ei tätä varmaan kaikki ymmärrä ja se on toki ymmärrettävää. Olen saanut innostukseni luonnossa vöyhöttämiseen jo äidin maidosta. Ja samaa olen (onneksi onnistuneesti) saanut siirrettyä omille lapsilleni. Lapset kulkevat mukana metsässä ja Kalle onkin jo varsinainen tattivainu!




                                                   Aino ja Isi

                                                   Aino ja "muttikka"


Lauantaina kävimme myös paikallisilla silakka-markkinoilla. Sieltä mukaan lähti uusi lampaantalja ensi talveksi lasten pulkkamatkoja lämmittämään. Perinteiset markkinakahvit piti tietty käydä myös hörppäämässä.

Tänään piipahdin vantaalla rakkaan ystäväni äidin Pienessä Kyläkampaamossa. Aivan ihana paikka joka huokuu lämpöä ja mennyttä aikaa. Kerron tarkemmin lisää tästä ihanasta paikasta myöhemmin.

Ja vielä on kyllä muutama sana sanottava yhdestä ihanasta tuotteesta joka on minulla ahkerassa käytössä, etenkin metsäreissuilla. Nimittäin LUSHin Each Peach-kosteuttava hierontapala. Käytän tätä palaa etenkin säärien kosteutukseen. Sitä on todella näppärä levittää iholle kiinteän olomuotonsa vuoksi eikä se tahmaa yhtään. Hierotaan vain iholle ja lämmetessään se luovuttaa juuri oikean määrän kosteutusta. Each Peach tuoksuu myös tosi hyvälle, ihan sellaiselle sokeriselle sitruunalle,
sitruunamarengille.
Miksikö laitan tätä metsäreissulle? Koska sen sitruunan tuoksu pitää itikat ja ötökät loitolla. Huomasin tämän kesällä ihan sattumalta ollessamme veneilemässä ja siitä lähtien en ole itikkakarkotteita käyttänyt. Kumma juttu, minua tämä tuoksu kyllä vetää puoleensa.
Luulenpa että tämä tuote tulee olemaan kovassa käytössä myös ensi talvena pakkasten palelluttamilla poskilla.



Reipasta viikon aloitusta kaikille!
-Ata

torstai 13. syyskuuta 2012

Ne ovat täällä!!!

Viimein, pitkän odotuksen jälkeen ne ovat ilmaantuneet. Nimittäin TATIT! Ja erityisen iloinen olen näistä löytämistäni herkkutateista, ne on sitten niin hyviä! Ensimmäiset meni jo kermaisena muhennoksena ruisleivän päällä kurkuista alas ja toinen satsi pannun kautta pakkaseen. Viikonloppu kuluukin sitten sienimetsällä. Sit alkaakin olla jo pakkanen täysi ensi talven varalle :)


Öitä!
-Ata

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Makiaa poimintaa

Olen ihan hulluna sienestämiseen! Viihdyn muutenkin metsässä, mutta syksyn sienikausi on minulle joulun jälkeen vuoden odotetuin ajankohta.
Pakastin alkaa olla jo täysi tämän kauden marjoista ja kanttarelleistä, mutta tatit uupuvat vielä joten niitä lähdettiin tänään metsästämään-huonolla menestyksellä.
Tattikauden pitäisi olla parhaimmillaan, mutta missä ovat minun tatit??! Saaliini jäi yhteen(!), onneksi aika isoon herkkutattiin. No, kylkiäisinä tuli muutama litra kanttiksia, pari litraa mustikkaa ja hyvää liikuntaa.




Metsässä vöyhöttämisen päälle tein vielä pari tuntia pihahommia, jotka jo aikaisemmin uhosin lopettaneeni tältä kesältä...no jos nyt vielä vähän niitä kuitenkin...

Päivän jäljiltä olo oli melkoisen nuhruinen. Kotiin raahautui nälkäinen, päästä varpaisiin mullalta haiseva nainen.
Lämpivät voileivät siirsivät nälkää tuonnemmaksi ja jälkiruuan ajattelin nauttia tänään ulkoisesti LUSHin tyyliin!
Tilanne vaati jotain tosi makeaa ja mehukasta...




Kylpypalloja, vaahtoviipaleita ja kylpysulia voi käyttää monella tavalla, vaikkei omistaisikaan kylpyammetta. Seuraavassa yksi tapa tältä illalta, kun tein The Comforter kylpyvaahtoviipaleesta kokovartalonaamion suihkuun:

1.Murra veitsellä viipaleesta pala, yhdestä palasta riittää 4-5 käyttökertaan.



2. Sekoita kipossa pala viipaletta lämpimän veden kanssa niin että seoksesta tulee juoksevaa.



3. Kaada seos iholle ja anna ihanan mustaherukan tuoksun imeytyä muutaman minuutin ajan.


4. "vaikutusajalla" voit vaikka tehdä huulikuorinnan ylimakealla BubbleGum huulikuorinnalla, nammmmmmm!!!
5. Suihkuta ja nauti pehmästä, tuoksuvasta ihosta!
6. Maksimoi makean saanti Dream Cream vartalovoiteella ja Honey Trap huulivoiteella. Tämän käsittelyn jälkeen tuoksut kuin karkki, ja makeanhimosi on takuulla tyydytetty!


Makeita unia kaikille! :)

-Ata