Jos nämä paukkupakkaset, jatkuva pipon käyttö ja kuiva sisäilma saa päänahan kuivamaan ja hilseilemään niin tässä on tuote juuri sinulle!
LUSHin Roots-hiushoito on ihan huipputuote tasapainottamaan kuivuneen hiuspohjan kosteustasapainoa ja samalla se myös kosteuttaa tehokkaasti pakkasen pöhöttämiä hiuksia.
Toimii ihan täydellisesti tällaiseen suomalaiseen, ohueen ja hentoon hiukseen ja herkkään hiuspohjaan.
Tuotteen raaka-aineet todella tekevät tehtävänsä: Minttu rauhoittaa, hunaja kosteuttaa ja oliiviöljy vahvistaa.
Roots tuntuu tahnamaiselta ja pelkäsin ensin että se rasvottaa hiuksia, mutta pelko osottautui ihan turhaksi. Hoidon jälkeen hiukset tuntuvat silkkisen pehmeiltä ja päänahka saman aikaan puhtaalta ja hoidetulta.
Ei kuivuutta, kihinää eikä hilsettä! Kaikki hiuspohjan ongelmat mitä pakkanen tuo tullessaan Roots vie mennessään!
Tuoksu on todella mieto. Oikeastaan tuote ei tuoksu miltään, ehkä hienon hieno sitruksen vivahde tuntuu nenään kun tarkkaan nuuhkii.
Rootsia levitetään jakaus jakaukselta hiuspohjaan ja hierotaan piiiiitkään ja hartaasti (siis puoliso tottakai hieroo :D) niin että tuotetta levittyy koko hiuksen pituuteen. Annetaan vaikuttaa n.20 min ja pestään shampoolla pois. Jos tarvetta niin latvoihin voi käyttää hoitoainetta lisäksi.
Tehostan usein hoitoa laittamalla kostean pyyhkeen päähän ja menen saunaan vaikutusajaksi.
Hauska koostumus ja viilentävä minttu tekevät käyttämisestä todella miellyttävää.
Kunnon kotiluksusta siis :)
Tää on myös hyvä lahjaidea äidille, mummolle, ystävälle yms. Pakettiin voi liittää myös lupauksen tuotteen kanssa tehtävästä päähieronnasta. Toimii!
Ihanaa, alle pari viikkoa jouluun!
Kauniita unia kaikille!
-Ata
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaideat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. joulukuuta 2012
tiistai 4. joulukuuta 2012
Tuunatut hää/joulupallot
Menikö ystäväsi naimisiin menneenä kesänä? Jos, niin tässä idea jouluviemisiksi hääparille:
Lasipallo, jonka sisässä heidän hääkutsunsa! Romanttinen koriste nuorenparin kuuseen. <3
Taiteilin omastamme seuraavanlaisen:
Irrotin kutsun sisälehdet (koska halusin vain hopeiset osat) ja leikkasin lehdet siivuiksi. Irrotin ostetusta lasipallosta kruunun ja työnsin hieman käperretyt siivut pallon sisään ja suljin kruunun. Lopuksi liimasin kutsun päällä olleen sinetin palloon.
Tein myös ystävättären hääkutsusta samanmoisen pallukan jonka vien tuliaisiksi kun pian nähdään ;) Tässä pallossa on lisänä höyheniä ja kutsusiivut on laitettu palloon suorana.
Että sellaista. :)

torstai 29. marraskuuta 2012
Kallein päivä.
En voi uskoa, että siitä on seitsämän vuotta kun näin ensimmäistä kertaa ne puolukkavarpaat, ne ryppyiset sormet ja sen hassahtaneen hiuspehkon.
Siinä se köllötteli sylissä, minulle maailman täydellisin vauva, Kalle.
Nyt ne varpaat on jo karviaismarjojen kokoiset ja sormet kuin koululaisella. Hiuspehko edelleen hassahtanut.
Ja siinä se edelleen köllöttelee sylissä, minulle maailman täydellisin 7vee, Kalle.
Tänään oli siis aihetta juhlaan. Synttärisankari lähti kouluun reppu täynnä hiiriä luokkakavereille. Huovasta tehdyt karkkikeppihiiret on hauska ja helppo tapa vähän tuunata karkkikeppejä ja toimii hyvin esim synttäreiden kaverilahjoina.
Koulun jälkeen syötiin sankarin toivomuksesta spagettia tomaattikastikkeella ja ihailtiin posteljoonin tuomia lahjoja, kiitokset keski-suomeen!
Lunta on tiputellut jo kaksi päivää, joten saatiinpa vielä kunnon lumisota käyntiin ruuan päälle :D
Päivä huipentui yllätykseen kun haettiin perheeseen uusi jäsen, Kallen ikioma talvikko, joka sai nimekseen Leijona. (kuulemma näyttää leijonalta..???)
Ilta menikin sitten tutustuessa Leijonaan ja syöden sankarin lemppariherkkuja.
Nyt on sankari Leijonansa kanssa jo unilla ja sauna lämpenemässä meille vanhuksille. Kappas kun kaapista löytyi sopivasti piccolo Fresitakin, täydellistä!
Kuinka outo on aika,tuo päivien juoksu, kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu.
<3 -Ata

tiistai 27. marraskuuta 2012
..ja koristeita..
Ihan pakko oli tehdä lisää näitä piparkakkumuotti-koristeita kun löytyi niin ihana kuva muutaman vuoden takaa. Tädin oma kulta, Aleksi <3
Ja tuli sellainenkin idea mieleen, että jos aika sattuu kohdilleen niin tällaisenhan voi askarrella raskausajan ultra-kuvasta ja ripustaa vaivihkaa esim vanhempien tai anoppilan kuuseen kertomaan tulevasta ylläristä. ;)
..Ja EI, meillä idea ei ole nyt ajankohtainen. Koristeen kuva on Kallen arkistoista..
Nyt on jatkettava päivän vöyhötyksiä, illalla voi sitten istahtaa taas näiden ääreen:
:) -Ata

sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Tasan kuukausi!
Siis kuukausi jouluaattoon! Wuhuu!
Tän järkyttävän sateisen, pimeän ja masentavan marraskuun iltoina on niiiin kiva näperrellä kaikkia pikku joulujuttuja. Ja nyt seuraakin kotikutoiset joulukoristeet vol.2!
Viime vuonna askartelin lasten kuvista ja lasipurkeista piparipurkkeja mummoloille vietäväksi.
Kuvia jäi yli, joten nyt hyödynsin ne joulukoriste-askartelussa. Idean sain viime vuonna jostain joululehdestä, en vaan enää muista mistä.
Elikkäs;
-Porasin pienellä terällä piparimuotteihin reiät, joihin pujotin ripustusnarut.
-Piirsin piparimuottien ääriviivat kuviin.
-Leikkasin kuvat viivoja pitkin irti.
-Liimasin kuvat muotteihin.
Lisäsin Aino-koristeeseen pienen rusetin ja Kalle-koristeeseen pienen kulkusen.
Tässä myös hyvä tuliaisidea mummolaan, kummeille yms..
Huomenna lisää koristuksia, palataan siis!
p.s.Alle viikko aikaa osallistua arvontaan! ;)

lauantai 24. marraskuuta 2012
FUN FUN FUN!!!
Leivottiin Kallen kanssa viime viikolla herkkuja. Saippuasta.
Lushin FUN-saippua on kuin muovailuvahaa, josta voi tehdä mitä ikinä keksii ja sen jälkeen käyttää saippuana ja shampoona. Lasten mielestä siis ihan huippuhauska juttu!
Kallen kanssa muotoiltiin FUNista pieniä leivoksia, jotka koristeltiin saippuasta tehdyillä lastuilla, nonparelleillä ja glittereillä. Ihan hauska idea vaikka lapsilta mummolle vietäväksi.
Meillä oli käytössä karkin tuoksuinen vaaleanpunainen ja laventelin tuoksuinen sininen massa.
FUNista saa kyllä paljon iloa irti lasten kanssa ja yhdestä pötköstä riittää pitkäksi aikaa. Laitoin jäljelle jääneet massat pakastepussiin ja jääkaappiin. En kyllä tiedä tarvitseeko niitä jääkaappiin laittaa, mutta ajattelin että josko ne pysyis pehmeämpinä siellä.
Sinisen ja pinkin lisäksi värivaihtoehdoissa löytyy punainen, keltainen ja vihreä.
Ja täältä niitä saa:
http://www.lush.fi/tuotteet/fun
Mukavaa lauantai-illan jatkoa kullekkin!

maanantai 19. marraskuuta 2012
Menneiden näpertelyä
Sain mummolta hiljattain suvun vanhoja valokuvia. Vanhoissa kuvissa on jotain tosi kiehtovaa, ehkä mystistäkin. On hauskaa yrittää löytää yhdennäköisyyksiä isoisovanhemmista joita ei ole ikinä tuntenut, joista kuitenkin on polveutunut. Näiden kuvien ja nykypäivän välissä on vain muutaman sukupolven välimatka.
Tekisi niin mieli hypätä joihinkin kuviin ja nähdä ja kuulla näiden ihmisten puhetta ja eleitä.
Minkälainen kuvissa niin nuori isoisomummoni tuolloin oli? Minkälainen läppä lenti vuosisadan alussa?
Ei näistä ihmisistä juuri puhuta. Kun omista isovanhemmista joskus aika jättää niin eihän kukaan sitten edes tiedä ketä näissä kuvissa on! Siksipä otan asiakseni nyt pistää mieleen ja vaikka merkata kaikki henkilöt kuvista, jotta voin tekohengittää näitä muistoja edelleenkin.
Näinkö me kaikki kuitenkin jäädään unohduksiin joskus? Niin kai se menee ja niinhän sen on mentävä. Kauhea ajatus kuitenkin, että vain muutaman sukupolven päässä sitä ollaan vain kuvana jossain kansiossa.
Meinaankin nyt kaivaa vanhat sukulaiset kansiosta esiin ihmettelemään nykypäivän menoa.
Monet kuvista ovat vain tulitikkuaskin kokoisia, joten niistä ei ole kehyksiin, mutta niistä saa pienellä tuunauksella kivoja kuusenkoristeita. Joulunahan usein muistellaan mennyttä aikaa, mikäs siis sen sopivampaa kuin ripustaa esi-isät kerran vuodessa kunniapaikalle kuuseen.
Yksi lempikuvistani, joka saa roikkua keittiön hyllyssä vuoden ympäri!
Joulukoristeet; teetin haluamistani kuvista kopiot alkuperäisessä koossa.
(kopiot siltä varalta että joku muukin sukulainen haluaa näitä kuvia)
Sitten kaivelin kaapista pitsejä, jotka liimasin kuvia kehystämään. Kuvan selkäpuolelle kiinnitin ripustuslenkin.
Muutamalle isommalle kuvalle tein saman, ne voi ripustaa vaikka peilin nurkkaan, seinähyllyyn tai tehdä useammasta kappaleesta kollaasin seinälle. Niistä voi myös askarrella kortteja, tehdä nostalgisen lasipurkin tai teettää vaikka canvas-taulun.
Tässä muutama kuva näperryksistä:
Näin saadaan muistot elämään.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Tulkkujaa!
Nyt sen vois jo virallisesti alottaa. Nimittäin joulun odotuksen! Mulla on nimittäin joulukalenteri :)
Äiti käväs lontoossa ja toi sieltä ältsin hienot joulukalenterit mulle ja isosiskolle. Siskon kalenteri on täynnä kosmetiikkaa ja minun kynsilakkoja :D
Oispa ihana päästä käymään näin joulun alla jossain Lontoon kaltaisessa ostoshelvetissä ihan vaan katsomassa sitä hullunmyllyä. Siitä on joulun perimmäinen tarkoitus kaukana!
Näissä meidän uusissa joulukalentereissa tiivistyy hyvin, kuinka överiksi nää joulut alkaa mennä. Eipä tuolla prisman hyllylläkään juuri kuvakalentereita näy. Suklaakalenteritkin on jo suurelta osin korvattu massiivisilla lelu,-ja karkkikalentereilla, joista saa pulittaa yhden ruokakassillisen verran!
Mutta jokainenhan itse tekee valintansa, mitä jouluunsa sisällyttää ja mihin asioihin panostaa.
En voi kieltää ettenkö nauttisi joulushoppailusta, uudesta kalenteristani ja kaikista ylimääräisistä turhuuksista mitä joulun odotukseen liitttyy...
Silti aidon joulun tunnelman saan vanhoista muistoista, tuoksuista, perinnekoristeista ja siitä kun omissa lapsissa näkee sen saman joulun kutkuttavan olotilan, joka itsellä joskus oli. Ilman näitä ei joulu olisi joulu.
Ei vaikka saisi lottovoiton ja voisi ostaa Stockan tyhjäksi hienouksista!
Vielä muutama kuva tulkuista, joista ylimmäinen koristaa isoveljen kuusta tänä vuonna.
Alimmaisen, (tikkarin aidolla skorpionilla (!)) Kalle on jo syönyt! Kaikkea sitä..
Nyt glögiä!
Muistakaa muuten, että arvonta on käynnissä vielä kuun loppuun asti! :)

maanantai 8. lokakuuta 2012
Kevein jaloin uuteen viikkoon
Niin se on taas yksi maanantai kohta taputeltu.
Aamu meni vierailulla Kallen koulussa. Siellä oli vanhempien päivä ja äidit ja isät saivat osallistua oppitunneille. Oli ihan tosi kivaa päästä kurkkimaan näiden pienten-suurten ihmisten puuhailuja.
Iltapäivällä kahviteltiin naapurin rouvan kanssa suklaakakun äärellä, maailma parantui taas kummasti. Ihania hetkiä tällaiset!
Päivän kruununa oli ehdottomasti hyvän ystävän vierailu. Tunnit kuluivat siivillä rupatellen menneistä ja tulevista. Sain myös yllätettyä hänet ihanalla LUSHin jalkahoidolla.
Ystäväni joutuu töissä olemaan kaikki päivät seisaallaan ja askelia tulee roimasti, joten kunnon jalkahoito hieronnan kera tekee varmasti toisinaan hyvää.
Tässä resepti kepeisiin askeliin olkaapa hyvät:
Ainekset: Geo Phyzz Little-kylpypallo, Stepping Stone-jalkahoito, Volcano-jalkanaamio, Fair Trade Foot Lotion sekä loppusilaukseen T For toes-jalkatalkki
1: Murra veitsellä kylpypallosta pieni palanen ja laske saaviin lämmintä vettä.
2: Laita kylpypallon palaset ja jalat veteen. Liota jalkoja kylvyssä n.10min
3: Murra Stepping Stone-jalkahoitopalasta palanen, kostuta sitä ja hiero jalkoihin, 5min per jalka.
4: Huuhtele jalat, taputtele kuivaksi ja levitä Volcano-jalkanaamio. Anna vaikuttaa 10-15minuuttia. Vaikutusta voi tehostaa käärimällä kelmun tai pyyhkeen jalkojen ympärille
5. Levitä puhtaille, hoidetuille jaloille Fair Trade Foot Lotionia ja hiero varpaista pohkeisiin, niin kauan kuin vain jaksat!
6. Kun voide on imeytynyt niin ripauta varpaiden väliin T For Toes-jalkatalkkia.
7: Jalat kiittävät! Niinkuin takuulla myös jalkojen omistajakin!
Ihanaakin ihanempi lahjaidea antaa ystävälle (mummolle, kummille, äidille, anopille...) tähän hoitoon tarvittavat tuotteet ja liittää mukaan kortti, jossa on:
-Joko ohjeet jalkahoidon tekoon,
-tai lahjakortti jossa lupaudut tekemään hoidon yhden kerran tai vaikka kerran kuussa niin kauan kun aineksia riittää.
Tässäpä vielä kuvaukset tuotteista LUSHin sivuilta:
Geo Phyzz Little-kylpypallo:
Stepping Stone-jalkahoito:
Lushin oma, sitruunainen, hemmotteleva jalkahoito söpössä jalan muotoisessa hoitopalassa!
Kastele Stepping Stone -jalkojenhoitopala, niin se alkaa poreilla. Poreillessaan se levittyy helposti jalkoihin vapauttaen samalla koko huoneeseen virkistävän, hurmaavan sitruunaruohon tuoksun!
Jalkahoidossa on jauhettua hohkakiveä, joka on omiaan kuivien kantapäiden rapsutteluun. Kun huuhdot hoidon pois jaloista, jää iholle vielä pehmentävä, hoitava kaakaovoikerros. Voilá! Älä unohda lasillista lempijuomaasi tai hyvää kirjaa tai leffaa jalkahoidon kaveriksi!
Volcano jalkanaamio:
Volcano on jalkanaamio. Se tarkoittaa, että se on kokonaisvaltainen, ylellinen ja hoitava käsittely jaloille. Volcano puhdistaa, deodorisoi, pehmentää kiukkuisia, kuivia kantapäitä ja vilvoittaa jalkoja. Antibakteerinen sitruuna, entsyymirikas papaija sekä stimuloivat eteeriset öljyt tuoksuvat, hoitavat ja hemmottelevat. Lisänä tuoretta tomaattia (!) haisulijalkojen taltuttamiseksi. Aah...
Fair Trade Foot Lotion:
Pakattu täyteen reilun kaupan kaakaovoita kovettuneen ihon pehmennykseen. Raikasta, pinkkiä ja piparminttuista.
Älä suostu korppukantapäihin ja huonovointisiin jalkoihin! Pidä purkki Fair Trade Foot Lotionia varalla. Hätätilanteessa avaa purkki, upota jalat jalkarasvaan ja hemmottele niitä hartaasti tällä virkistävällä minttu- ja arnikkivoiteella.
T For Toes jalkadödö:
Loppusilaus jaloille. Valmistettu tee- ja pähkinäpuun öljystä.
Tehokas, imukykyinen deodorisoiva yrttitalkki, joka pitää jalkahajut kurissa hienostuneessa seurassa.
Ravista varpaittesi ja kaikkien kenkiesi päälle aamuisin, iltaisin ja öisin.
Ei siis unohdeta jalkojamme, ne meitä eteenpäin kuljettaa!
:)

|
Pirskahteleva mineraalikylpy punaisella Havajin savisuolalla! Tämä kylpypallo tuoksuu ihanan sypressiselle. Se on täynnä mineraalipitoista, vulkaanista suolaa ja virkistäviä eteerisiä öljyjä. Laita pallo puoliksi ja valmista hoitava jalkakylpy tai pudota pallo kylpyammeeseen kun kaipaat hoitavaa kylpyä. Alkava flunssa nujertuu ihanan havuiseen tuoksuun - saat samalla höyryhengitystä - ja jos paastoat tai olet muuten puhdistamassa elimistöäsi, tämä kylpypallo sopii kuin nakutettu. |
Stepping Stone-jalkahoito:
Lushin oma, sitruunainen, hemmotteleva jalkahoito söpössä jalan muotoisessa hoitopalassa!
Kastele Stepping Stone -jalkojenhoitopala, niin se alkaa poreilla. Poreillessaan se levittyy helposti jalkoihin vapauttaen samalla koko huoneeseen virkistävän, hurmaavan sitruunaruohon tuoksun!
Jalkahoidossa on jauhettua hohkakiveä, joka on omiaan kuivien kantapäiden rapsutteluun. Kun huuhdot hoidon pois jaloista, jää iholle vielä pehmentävä, hoitava kaakaovoikerros. Voilá! Älä unohda lasillista lempijuomaasi tai hyvää kirjaa tai leffaa jalkahoidon kaveriksi!
Volcano jalkanaamio:
Volcano on jalkanaamio. Se tarkoittaa, että se on kokonaisvaltainen, ylellinen ja hoitava käsittely jaloille. Volcano puhdistaa, deodorisoi, pehmentää kiukkuisia, kuivia kantapäitä ja vilvoittaa jalkoja. Antibakteerinen sitruuna, entsyymirikas papaija sekä stimuloivat eteeriset öljyt tuoksuvat, hoitavat ja hemmottelevat. Lisänä tuoretta tomaattia (!) haisulijalkojen taltuttamiseksi. Aah...
Fair Trade Foot Lotion:
Pakattu täyteen reilun kaupan kaakaovoita kovettuneen ihon pehmennykseen. Raikasta, pinkkiä ja piparminttuista.
Älä suostu korppukantapäihin ja huonovointisiin jalkoihin! Pidä purkki Fair Trade Foot Lotionia varalla. Hätätilanteessa avaa purkki, upota jalat jalkarasvaan ja hemmottele niitä hartaasti tällä virkistävällä minttu- ja arnikkivoiteella.
T For Toes jalkadödö:
Loppusilaus jaloille. Valmistettu tee- ja pähkinäpuun öljystä.
Tehokas, imukykyinen deodorisoiva yrttitalkki, joka pitää jalkahajut kurissa hienostuneessa seurassa.
Ravista varpaittesi ja kaikkien kenkiesi päälle aamuisin, iltaisin ja öisin.
Ei siis unohdeta jalkojamme, ne meitä eteenpäin kuljettaa!
:)
-Ata
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)