Siinä istuessani tuli käytyä läpi viimeistä kahta vuotta ja sitä miten kauhean nopeasti aika on kulunut.
Vastahan me kotiuduttiin laitokselta ja nyt neiti jo täällä lakkailee kynsiään.
Viimeiset kaksi vuotta on ollut täynnä ensimmäisiä ja viimeisiä kertoja.
Ihan suunnatonta iloa ja ylpeyttä ensimmäisitä asioista kuten hymy, hampaat, askeleet jne.
Ekan vuoden aikanahan kaikki tehdään ja koetaan ekaa kertaa, ekasta kylvystä ensimmäisiin juhlapyhiin. Toisaalta huomaamattoman nopeasti asioita tehdään jo viimeistä kertaa kun "vauva-aikaa" pistetään päivä päivältä enemmän pakettiin viimeisten kertojen myötä; viimeinen kerta kun ensimmäiset potkarit laitetaan (mahtuu) päälle, viimeinen imetys, viimeiset päiväunet vaununkopassa... Pieniä vaatteita laitetaan lähes kuukausittain kiertoon eikä helistimetkään enää kiinnosta. Missä meidän vauva??
Toisaalta, lapset on parhaassa iässään just nyt. Olivat sitä vuosi sitten ja eilen ja tulevat olemaan huomenna, vuoden päästä ja loppuelämänsä.
En voisi olla kiitollisempi siitä, että olen saanut olla nämä vuodet kotona ja seurata läheltä lasten kasvua ja kehitystä; Lölliä ja hölliä aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä, kovan paikan tullen kannatella heikkoja siipiä ja tarpeen tullen kiljua pää punaisena siinä toivossa, että hyvät tavat ja opit menevät joskus perille. ;)
Tätä aikaa ei korvaisi mikään maallinen, ei mikään.
Lauantaina siis juhlitaan Ainoa. Ja tietty Kallekin ansaitsee kunniamaininnan: kaksi vuotta maailman parhaana isoveljenä Ainolle, eli veikan tytylle!
Missähän sut tehtiin...tähtien tuolla puolella muovailtiin huolella...
Ensimmäinen automatka...viimeinen kerta tuossakin istuimessa on jo istuttu.
Ensimmäinen kerta veikan sylissä..
Ristiäiset...
Ensimmäinen poikaystävä :)
Ensimmäinen suosikkijoukkue...huoh, isillä osuutta asiaan?
Ensimmäinen pääsiäinen..
Ensimmäiset synttärit..
Erottamattomat <3
Tämä aamu :D
Hyvää huomenna alkavaa viikonloppua kaikille!
-Ata
